Klikkaa otsikkoa nähdäksesi tiedotteen kokonaisuudessaan.
Kahvin ainesosilla merkitystä maksasairauksien riskin pienenemiseenViimeisen 20 vuoden aikana on saatu runsaasti näyttöä kahvin myönteisistä vaikutuksista maksasairauksiin. TIEDOTE 24.11.2009 |
Runsaasti näyttöä kahvin käytön ja vähentyneen diabetesriskin välisestä yhteydestäKohtuullisen kahvinjuonnin on monissa tutkimuksissa osoitettu olevan yhteydessä pienentyneeseen tyypin 2 diabetesriskiin. TIEDOTE 24.11.2009 |
Kahvi sopii aikuisille päivittäiseksi juomaksiValtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee tyydyttämään tämän tarpeen kesälläkin pääosin vesijohtovedellä, jonka laatu on Suomessa erinomainen. Aikuiset voivat juoda myös kahvia ja teetä päivittäin. TIEDOTE 26.7.2009 |
Kahvin nikkelipitoisuuksissa ei yllätyksiäEU:ssa ainoastaan vesijohtovedelle on asetettu nikkelipitoisuudelle raja-arvo, joka on 20 µg/litra. Elintarvikkeille raja-arvoja ei ole asetettu, sillä kansainvälisten tutkimusten perusteella tähän ei toistaiseksi ole ilmennyt tarvetta. Nikkeli kuuluu välttämättömiin hivenaineisiin, joita elimistö tarvitsee pieniä määriä toimiakseen normaalisti. TIEDOTE 29.4.2009 |
Suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassaKotimaiset paahtimot toimittivat vuonna 2008 kaupalle ja suurkeittiöille paahdettua kahvia 49,3 miljoonaa kiloa, mikä on prosentin edellisvuotta enemmän. Paahdetun kahvin kokonaistoimitukset tuonti mukaan luettuna kasvoivat 3 %, ollen 52,8 miljoonaa kiloa. TIEDOTE 14.4.2009 |
Kahvin juonti keski-iässä voi pienentää myöhäisiän dementiariskiäKeski-iän kahvinjuonti saattaa pienentää riskiä sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin vanhemmalla iällä. Tähän johtopäätökseen on päädytty suomalaisella aineistolla tehdyssä sydän- ja verisuonitautiriskiin, ikääntymiseen ja dementiaan liittyvässä CAIDE-tutkimuksessa. Tutkimustulokset julkaistiin Journal of Alzheimer's Disease -lehdessä tammikuussa 2009. TIEDOTE 18.2.2009 |
Suomalaistutkimus: kahvin juonnilla on käänteinen yhteys maksasyövän riskiinSuomalaisen tutkimusryhmän vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa oli tavoitteena määritellä kahvinkulutuksen ja seerumin GGT:n yhteys primaarisen maksasyövän riskiin sekä yhdessä että erikseen. TIEDOTE 18.2.2009 |